Kahden vuoden tauon jälkeen SM-sarja palasi Vetelin Kemoraan. Tapahtumarikas viikonloppu päättyi osaltani kahteen voittoon Superstock 600- luokassa.

Lauantaina Suomen kesä osoitti taas arvaamatomuutensa. Minuutti ennen aika-ajojen käynnistymistä taivas repesi ja alkoi satamaan vettä. Mekaanikkojen kädet alkoivat käymään ja sadekelin renkaat saatiin hyvissä ajoin vaihdettua. 

Aika-ajossa oli vielä 10 minuuttia jäljellä kun pääsin radalle. Ilman turhia riskejä ajoin kolmanteen ruutuun. 

Viikonlopun ensimmäisessä kisassa otin hyvän lähdön eturivistä ja ensimmäisestä mutkasta tulin ulos toisella sijalla. Ensimmäisten kierrosten jälkeen irtauduttiin toisen kuljettajan kanssa muista kuljettajista. Koko kilpailun ajan seurasin kärkikuljettajan ajolinjoja ja päätin tehdä viimeisen ohitusyrityksen kilpailun viimeisen mutkan ulostulossa. Ohitus tapahtui juuri ennen ruutulippua. Ensimmäinen SM-voitto isoissa pyörissä irtosi 0,027 sekunnin erolla. 

Sunnuntain kisaan starttasin toisesta lähtöruudusta. Lauantain tapaan otin hyvän startin ja ensimmäisen mutkan jälkeen johdin kilpailua. Tipuin kuitenkin avauskierroksella toiseksi ja siitä lähtien lauantain kisa toisti itseään.

Ajoin kärkikuljettajan perässä aivan viimeiselle kierrokselle saakka. Lauantain kisan ohitus meni niin täpärälle joten päätin tehdä ohitusyritykseni jo vähän aikaisemmin. Neljä mutkaa ennen maalia otin kärkipaikan. Pidin kärkipaikan ruutulipulle saakka ja ensimmäinen tuplavoiton viikonloppu oli voitettu.

Oli todella hienoa nousta korkeimmalle korokkeelle ja kuitata ensimmäisen kisaviikonlopun pettymys. 

SM-sarjan pistejohdosta on nyt hyvä jatkaa seuraavaan SM-sarjan kilpailuun. Kisa ajetaan Pärnussa Auto24Ring  – radalla 13.-14.7.

Tiedotteet

Tilaa uutiskirje

Tarkista osoite

INSTAGRAM @PATOVA121

Yhteistyössä